torstai 27. maaliskuuta 2008

Miksi miksi miksi?

Mistä kaikki alkoi?
Yläasteella (vai mikä se on nykyään..yläkoulu tai jokin..?) olisin antanu mitä tahansa jos olisin painanut edes viisi kiloa enemmän. Terveydenhoitaja otti minut silmätikukseen. Se oli ihan varma että minulla olisi syömishäiriö. Paskat. Olen luonnostaan hoikka, ja arvatkaa vain olinko teininä laiha, kun pituutta oli yhdessä vuodessa tullu hupskeikkaa melkein 10 cm lisää, mutta painoa ei. Niin. Olin n. 160 senttinen, ehkä muutaman sentin yli ja herrantähden painoin hädintuskin 40 kiloa. Ja terkkari ei uskonut millään että olen täysin terve, en laihduta, en oksentele ja syön vaikka ja mitä. No, kun kuukautiset alkoivat kahdeksannella luokalla (painoa tuollon n. 42 kiloa) ja menin siitä sanomaan ko. terkkaritädille (tietenkin että pääsisin loppupäiväksi pois koulusta..kun kramppasi ;) sen epäilykset laantuivat hieman. Ja oltiin otettu juu kaikki verikokeet ja testit ja plaaplaaplaa ja ku niistä ei hakemalla hakienkaan mitään vikaa löytynyt (mahtoi olla pettymys terkkarille..) se jätti minut rauhaan.

Lukiossa: pituutta ehkä n. 165 senttiä..painoa edelleen jotain 43kg:n paikkeilla. Ja näin meni lukio. Ei vaan tullut kiloja lisää. Mutta eipä ollut naisellisia muotojakaan (luetaan rinnat). Tuolloin vihasinvihasinvihasin itseäni liiasta laihuudesta. Ei kukaan pitäisi minua hyvännäköisenä, ei vaatteet istuisi kun ei ole mitään täyttämään puseroa, ei housut istuisi, kun pylly ei ole tarpeeksi "täyteläinen". Voi luoja että vihasin laihuuttani.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle ja muutin pois kotoa. PAM! Mitä tapahtui? Aloin syömään ihan hirveästi kaikkea hyvää. Nythän se oli sitäpaitsi helppoa, kun sai syödä jäätelöä, pitsaaa, karkkia ja muuta vaikka joka päivä, koska MINÄ päätin mitä syön. Ja tietenkin kaikki ensimmäisen vuoden kosteat opiskelijabileet. Ja minä söin ja join. KOSKA AJATTELIN JA LUULIN ETTÄ ENHÄN MÄ LIHO! Kun oon ollut AINA niin vitun laiha ja lauta ja anoreksiaepäilyjen alla vähänkin vieraampien ihmisten taholta! Mutta kuinkas sitten kävikään? Olikohan mennyt vain pari kuukautta niin oli tyttö jo 50kilossa. Siis tuossa summassa, joka oli ollut jotain aivan utopiaa monet monet vuodet.

No mitä sitten valitan. Sainhan mitä halusin vai? NO EN. Kun katselen omaa pärstääni tuonaikaisista valokuvista, voisi luulla että painan 60 kiloa tai enemmän. Naamasta kun minulla ei ikinä ole laihuus erikoisesti näkynyt. Lieneekö noissa viiden vuoden takaisissa kuvissa jäljellä jotain "nuoruuden pyöreyttä" mutta ainakaan se ei hyvältä näytä. Jessus! Miten saatoin joskus löllyä tuollaisena turvonneena pullanaamana. Ja kuvitella että "mähän oon tosi hoikka edelleeen..ei nää "pari"kiloa mussa näy. AI EI VAI?!?!?

Nyt, 23-vuotiaana (opiskelijana edelleen) olen päättänyt, että ikinä en halua palata samannäköiseksi. ENENENEN! Ja tiedän (todellakin!) että jos minulle tulee parikin kiloa lisää ne näkyy heti ensin kasvoissa. Ja sitä minä vihaan. Kasvojeni luusto (ai onko mulla muka sellaista?) vain erottuu (edes sekin vähä) vain silloin kun olen hyvin hyvin hoikassa kunnossa, ilman mitään (köh..viinan aiheuttamia) turvotuksia. Ja kappas vaan, kun painan 45 kiloa, saan kommentteja baarissa kuinka nätti olen (ilmeisesti olen PINNALLINEN PASKA!) mutta kun painoa on hiemankin enemmän, olen vain yksi tusinaturpa- ja kroppa muiden joukossa. Enkä halua olla :( Pituuttani en tällä hetkellä varmuudella edes tiedä..olisiko 167 cm:n paikkeilla. Olisi edes sen verran.

Ja mikä oli tämän loistavan mahtavan pinnallisen pulputuksen pointti: se, että saavuttaakseni tuon 45 kilon pysyvän painon, minun pitää jatkuvasti taistella ja tarkkailla mitä syön (vai syönkö mitään...huoh!) Ja se on raskasta. Tältäkin tytöltä.

1 kommentti:

m kirjoitti...

melko samallainen tarina kuin minulla! :)